2.5. Sanan BEAD (helmi) alkuperä
Englannin sana bead (helmi) liittyy alun perin rukoukseen. Vanhaenglannin eli anglosaksin sana bede tarkoitti rukousta tai rukoushuutoa. Sana viittasi yksinkertaiseen rukoukseen tai anomukseen Jumalan puoleen, ja sitä käytettiin sekä munkkien että tavallisten kristittyjen rukouselämässä.
Anglosaksisessa rukousperinteessä bede saattoi tarkoittaa myös rukousta vainajien puolesta tai muuta hengellistä anomusta. Sana liittyy germaaniseen juureen bidan, joka tarkoittaa pyytämistä tai anomista. Samasta sanajuuresta tulee myös nykyenglannin sana bid, joka tarkoittaa pyyntöä tai kehotusta.
Keskiajalla rukouksia alettiin laskea sormilla, kivillä tai helmillä. Kun jokainen helmi vastasi yhtä lausuttua rukousta, sana bede alkoi vähitellen tarkoittaa myös yhtä rukousyksikköä eli yhtä helmeä.
Muinaisenglannista keskienglantiin sana kehittyi muodosta bede nykyiseen muotoon bead. 1300-luvulta lähtien bead vakiintui tarkoittamaan fyysistä helmeä, erityisesti rukousnauhoissa käytettyä helmeä.
Vanhoissa englanninkielisissä teksteissä esiintyy myös ilmaisuja kuten bede-men ja bede-rolles. Bede-men tarkoitti henkilöitä, joiden tehtävänä oli rukoilla toisten puolesta, ja bede-rolles oli luettelo rukouksista tai nimistä, joiden puolesta rukoiltiin.
Tämä sanahistoria muistuttaa siitä, että rukoushelmet eivät ole alun perin pelkkä esine tai koru. Ne liittyvät rukouksen laskemiseen ja rukouksen rytmiin, jossa rukous etenee helmeltä toiselle.